TERVETULOA KOTISIVUILLEMME!

 

typyt.jpgInkeri ja Elli

Asumme Varsinais-Suomen läänissä Huhtamossa, Huittisten ja Alastaron rajalla maaseudun rauhassa, jossa on meille ja koirillemme tilaa. Meillä on oma taakanvetorata, sekä iso treenikenttä, joten on tilaa myös kotona harrastaa. Omaksi iloksi harrastamme myös jälkeä omassa metsässä. Käymme silloin tällöin Helsingissä ja Turussa treenailemassa isomman porukan kesken.

Koirien kanssa lenkkeilemme päivittäin, joko kävellen tai pyöräillen. Harrastamme TOKOa, ja tarkoitus on päästä suorittamaankin jotain tuloksia silloin tällöin. Taakanvetoa harrastamme myös kansainvälisesti.

Meillä on tällä hetkellä kotona 4 koiraa. Pyrimme pitämään  pienen lukumäärän koiria, jotta kaikkien kanssa riittäisi aikaa myös harrastaa. Meille koirat ovat perheenjäseniä ja meiltä on muutama koira sijoituksessa sekä yhteisomistuksessa perheissä.

Kasvattajan peruskurssi on suoritettu 3/2004, sekä kasvattajan jatkokurssi 11/2008. Päämäränämme on kasvattaa luonteeltaan tasapainoisia koiria, unohtamatta terveyttä. Mielestämme keskeisempiä asioita kasvatustyössä on pyrkiä jalostamaan rotua eteenpäin ja parempaan suuntaan. 

 Pentueita meille tulee harvakseltaan, ja ne on kaikki suunniteltu ja valittu harkiten.
Käytämme ainoastaan terveitä, terveystarkastettuja sekä NCL puhtaiksi (negative) todettuja koiria jalostukseen.

Pentueet syntyvät ja kasvavat sisällä kotona, joko keittiössä tai vierashuoneessa. Ulkoilemaan pienet pääsevät 4-5 viikon ikäisinä, päivittäin. Sosiaalistamme pennut pienestä pitäen kodin elämään ja ääniin. Vieraita vastaanotamme pentulaatikolle pentujen ollessa reilun kolmen viikon ikäisiä.

Jokainen pentue on meiltä lähtiessään;

- Rekisteröity.
- Todistus siitä että vanhemmat ovat todettu testeissä NCL negatiivisiksi (NCL-Clear).
- Pentueemme on luovutushetkellä 4 kertaa madotettu.
- Pentueemme on eläinlääkärin tarkastama ja mukana seuraa virallinen terveystodistus.
- Mikrosirutettu.
- Myyntisopimus tehdään aina Suomen Kennelliiton Koirankauppa sopimuksella  (SKL-kirjallinen sopimus).
- Infopaketti,joka sisältää kattavat ruokinta/hoito ja kasvatus-ohjeet.
- Pentueemme on hyvin sosiaalistettu ihmisten sekä toisten eläinten kanssa.

Haluamme seurata kasvattiemme kehitystä ja pitää yhteyttä myös sen jälkeen kun ne ovat meiltä lähteneet, meihin voi aina ottaa yhteyttä, kun jokin asia askarruttaa, tai ihan muuten kuulumisia vaihdellen tai jos hätä tulee, niin vaikka yöllä. Kasvattiemme terveydentilasta olemme myös kiinnostuneet tietämään jatkossa läpi koiran elämän, siitä on meille myöhemmin suurta apua jalostusvalintoja tehdessä.

 

Tervetuloa tutustumaan meidän Amerikan Bulldoggeihin.

 

 murut.jpgElli ja Ire